EP362 · Talous · 2025-11-26

Piilaakson kasvun kaava | Mårten Mickos | Neuvottelija 362

Tämä on tiivistelmä Neuvottelija — Artikkelit:ssa. Itse jakso — koko litterointi, tekstitykset ja luvut — on osoitteessa Neuvottelija.fi, joka on sen kanoninen koti.

Mårten Mickos käy läpi Kasvun kaava -kirjansa opit: miksi Piilaakson kellotaajuus on toinen kuin Euroopan, miksi digitaalisessa liiketoiminnassa kannattaa tehdä nopeasti epätäydellistä eikä hitaasti täydellistä, ja miksi aika on eksponentiaalisessa bisneksessä arvokkaampi kuin raha. Mukana MySQL:n tarina palkatun toimitusjohtajan näkökulmasta — Mickos kieltäytyy perustaja-tittelistä ja selittää, miksi ego ja valta ovat huono yhdistelmä — sekä Working 9 to 3 -heitto, joka toi Kleiner Perkinsin rahoituksen. Jakson terävin erimielisyys tulee lopussa: isäntä haluaa julkisen sektorin osuuden alas, Mickos haluaa synnytyssairaaloita lisää eikä vähemmän. Jaksossa myös tekoälyn demokratisoiva vaikutus, etätyön pelimaailmamalli ja konkreettinen lista siitä, mitä Suomen pitäisi tehdä kasvun eteen.

Sami Miettinen

Piilaakson kasvun kaava | Mårten Mickos | Neuvottelija 362

Tiivistelmä: Mårten Mickos käy läpi Kasvun kaava -kirjansa opit: miksi Piilaakson kellotaajuus on toinen kuin Euroopan, miksi digitaalisessa liiketoiminnassa kannattaa tehdä nopeasti epätäydellistä eikä hitaasti täydellistä, ja miksi aika on eksponentiaalisessa bisneksessä arvokkaampi kuin raha. Mukana MySQL:n tarina palkatun toimitusjohtajan näkökulmasta ja Working 9 to 3 -heitto, joka toi rahoituksen. Jakson terävin erimielisyys tulee lopussa: isäntä haluaa julkisen sektorin osuuden alas, Mickos haluaa synnytyssairaaloita lisää eikä vähemmän.

Lukuohje

Tämä on kirjahaastattelu, ja haastattelija on kirjan ihailija. Isäntä sanoo heti alussa pitävänsä Kasvun kaavaa parempana kuin kahta muuta lukemaansa suomalaista kasvuyrityskirjaa [00:00:00]. Se on rehellisesti sanottu, mutta se määrittää jakson sävyn: kyseessä on myötäsukainen keskustelu, ei kirjan koettelu. Artikkeli erottaa siksi erikseen ne kohdat, joissa vieras ja isäntä päätyvät eri lopputulokseen — ne ovat jakson arvokkainta antia.

Jaksossa on mainoskatko. Noin kahden minuutin kohdalla kuullaan kaupallinen spotti, jossa isäntä ohjaa kuuntelemaan Futucastin jaksoa alustataloudesta; jakson kappalelistassa se on merkitty kaupalliseksi yhteistyöksi Woltin kanssa [01:32–02:19]. Se ei liity Mickosin kirjaan, eikä sitä ole referoitu tässä.

Isännän oma sidonnaisuus tulee esiin kesken jakson. Hän kertoo työskentelevänsä Translink Corporate Financessa ja perustaneensa sinne Vibe Coding Societyn yhdessä Lasse Mikkosen kanssa [37:08]. Se on syytä tietää, kun luetaan jakson tekoälyosuutta.

Sitaatit ovat puhekieltä, siistittyinä täytesanoista. Jakson kappalelista on tällä kertaa aito — 59 merkintää, epäsäännöllisin välein ja puheen kulkua seuraten — joten aikaleimat vastaavat nauhoitusta.

Kellotaajuus: se yksi käsite, jonka takia kirja kannattaa lukea

Jakson ydinkäsite on kellotaajuus, ja Mickos tiivistää sen yhteen lauseeseen, joka on jakson paras:

“Euroopassa miljoona on paljon rahaa, mutta Piilaaksossa tunti on paljon aikaa.” [02:19]

Selitys ei ole kulttuurinen vaan matemaattinen. Perinteisessä teollisuudessa ja yhteiskunnassa käyttäytyminen on lineaarista: jokin kasvaa pari prosenttia vuodessa, tasaisesti. Digitaalisilla aloilla muutokset ovat kertaantuvia:

“Jos jokin asia lähtee nousuun, se lähtee tosi kovaan nousuun. Jos se lähtee laskuun, se lähtee kovaan laskuun. Pandemiat noudattavat juuri samaa.” [03:05]

Ja siitä seuraa se, mikä tekee ajasta arvokkaamman kuin rahan:

“Normaalissa bisneksessä päivän viive ei näy missään, koska kaikki on lineaarista. Digitaalisessa maailmassa päivänkin viive voi olla liikaa, koska silloin kilpailijat pääsevät ohittamaan.” [03:54]

Isäntä liittää tähän oman ammattinsa vertauksen: korkoa korolle -ilmiö sijoittamisessa on sama asia, ja siksi sijoittamisen aloittamisen lykkääminen maksaa enemmän kuin huono ajoitus [04:40]. Molemmat kaivavat esiin klassikkoesimerkit — lumpeenlampi, joka täyttyy 50 päivässä ja on puolillaan päivänä 49, sekä shakkilaudan riisijyvät [05:27, 06:16].

Käytännön johtopäätös on kulttuurisesti epämukava, ja Mickos sanoo sen suoraan:

“Kannattaa mieluummin tehdä nopeammin virheellisesti kuin hitaammin täydellisesti. Ja se sotii vastaan kaikkea, mitä me ollaan opittu meidän äideiltä: ei se määrä, vaan se laatu.” [06:16]

Piilaakson omat iskulauseet — move fast and break things, fail fast — ovat hänen mukaansa tämän saman asian tiivistyksiä, ja isäntä täydentää Peter Thielin Zero to One -kirjan opilla dominoivasta markkina-asemasta [07:04].

Kirjan toinen kestävä oivallus on triviaalin yksinkertainen, ja isäntä nostaa sen esiin juuri siksi: jos aika on eksponentiaalista rahaa, itsensä kylmäkäynnistäminen on vain sitä, että otat ensimmäisen askeleen ja sitten toisen [08:36]. Vastavoima on analyysihalvaus — ja Mickosin mukaan kokonainen kulttuuri, jossa “vähempikin riittää ja leppoistetaan” [09:22].

Nopeus ei ole onnettomuuden vastakohta

Tämä on kohta, jossa Mickos erottautuu Piilaakson karikatyyristä, ja se kannattaa lukea tarkkaan ennen kuin kirjan opit tulkitaan kiirekulttuurin ylistykseksi:

“En usko onnellisuus vastaan vikkelyys -asetelmaan. Meillä on aikaa olla onnellisia, kun me hoidetaan työasiat vikkelästi. Silloin kun tehdään, tehdään tosi nopeasti. Silloin kun ei tehdä, voidaan olla ihan rennosti. Mennään illalliselle, istutaan siinä kolme–neljä tuntia. Elämässä pitää olla hyvin paljon hitaita asioita, mutta bisneksessä niitä ei pitäisi olla.” [09:22]

Sama erottelu ulottuu ajatteluun. Mickos kertoo kirjaa tehdessään nauhoittaneensa parin tunnin keskusteluja muun muassa Risto Siilasmaan kanssa ja ajatelleensa, että ne pitäisi julkaista sellaisenaan — long form -muoto ei pakota tiivistämään “TikTok-salamavaiheeseen” [10:09]. Ja hän antaa konkreettisen esimerkin siitä, miksi kaikkea ei voi nopeuttaa:

“Mulla oli puhelu kolme päivää sitten, ja eilen mulle tuli mieleen: nyt mä vasta ymmärrän, mitä hän tarkoitti. Sitä mä en olisi pystynyt nopeuttamaan. Ei mikään tekoäly olisi kertonut mulle sitä heti.” [10:54]

Kahdesta yhdessä syntyy kirjan varsinainen väite: nopeus kuuluu tekemiseen, hitaus ymmärtämiseen — eikä niitä pidä sekoittaa keskenään.

Kaksikymmentätuhatta kontaktia ja 30 sekunnin kohtaaminen

Piilaakson sosiaalinen koneisto on jakson konkreettisin havainto, ja Mickosin luku on mieleenpainuva:

“Olen ollut Piilaaksossa 22 vuotta, ja sinä aikana tapasin noin 20 000 ihmistä niin paljon, että vaihdettiin käyntikortit ja nimi oli tiedossa.” [12:27]

Siitä seuraa käytäntö, joka eurooppalaisesta tuntuu epäkohteliaalta mutta on hänen mukaansa tehokkuuden edellytys:

“Amerikkalaiset eivät suutu siitä, että jollakin on kiire. Euroopassa meillä on vähän tapana suuttua, jos joku ei vietä meidän kanssa paljon aikaa. Amerikkalainen ajattelee, että okei, 30 sekuntia riittää — ja siihen voi palata myöhemmin.” [13:15]

Toinen puoli on fyysinen tiheys: paljon ihmisiä pienellä alueella, tapahtumia, törmäytyksiä, kokeneiden sarjayrittäjien uusia aloituksia [13:15]. “Tietotaidon tiheys on hyvin tärkeä juttu”, Mickos sanoo.

“Suomen perisynti”: sivuroolissa oleminen

Jakson kovin Suomi-kritiikki ei koske veroja eikä sääntelyä vaan asennetta, ja se on syytä lainata kokonaan, koska se on artikkelin kiistanalaisin kohta:

“Piilaaksossa lähes kaikki ovat tekijöitä, mutta Suomessa ja Euroopassa on paljon saivartelijoita, kommentaattoreita, kyselijöitä, pohdiskelijoita, mietiskelijöitä, kirjoittajia, lukijoita — paljon sellaisia, jotka eivät tee, vaan kommentoivat tai kritisoivat. Ne ovat sivuroolissa, ja kun sellaisia on liikaa, kriittinen massa ei pääse syntymään.” [14:02]

Hän tarkentaa, ettei ongelma ole mielipiteiden esittäminen vaan se, että esittäjä ei itse tee mitään: “Piilaaksossa niillä voi olla paljon mielipiteitä, ne saattavat debatoida ja keskustella, mutta ne lähes kaikki myös rakentavat tai tuottavat jotain aidosti.” [15:35] Ja hän nimeää oireen: “löydän Euroopasta ja etenkin Suomesta paljon paikkoja, joissa on vain keskustelukerhoja ja tavoitteena on vain keskustelu” [15:35].

Isäntä tunnistaa saman itsessään ja kertoo lukioaikaisen luokkatoverinsa sanoneen hänelle suoraan, että “väittelyn tarkoitus ei ole olla eri mieltä” — ja myöntää maistelleensa sitä ensin katkerana [14:47].

Tämä on väite kansanluonteesta, eikä se ole mitattavissa. Artikkeli esittää sen Mickosin kantana; lukija voi olla eri mieltä — mikä on tietysti juuri se toiminta, jota hän arvostelee.

MySQL: mitä palkattu toimitusjohtaja oikeasti tekee

MySQL-osuus on jakson paras liiketoimintahistoria, ja sen arvo on siinä, että Mickos kertoo tulleensa mukaan valmiiseen tilanteeseen ja kieltäytyy kaunistelemasta rooliaan.

Taustaksi hänen oma aikajanansa: perustajat olivat tehneet yhteistyötä 12 vuotta ja kehittäneet MySQL:ää kuusi vuotta ennen kuin siitä tehtiin aito liiketoiminnallinen yritys vuonna 2001 — ja silloin hän tuli toimitusjohtajaksi [16:23]. Koodi oli alun perin suljettua ja siirtyi GPL-lisenssiin vuonna 2000 [17:09].

Tuotteen menestyksen syy oli hänen mukaansa yksi suunnitteluperiaate:

“Heillä oli sellainen suunnitteluperiaate, että MySQL:n pitää säästää käyttäjän aikaa. Kaiken pitää olla helppoa, nopeaa, vaivatonta. Aikaisemmat tietokannat olivat monimutkaisia ja hitaita, niiden asentamiseen meni monta päivää — ja sitten tuli MySQL, jossa meni 15 minuuttia ja kaikki toimi.” [17:09]

Isäntä liittää tähän laajemman väitteen: avoimen lähdekoodin tietokannat mahdollistivat sosiaalisen median skaalautumisen, ja hän viittaa Telegramin perustajan kertomukseen siitä, ettei hajautettuja tietokantoja ollut saatavilla [17:57].

Toimitusjohtajan ensimmäiset työt eivät olleet strategiaa. Tämä on jakson hyödyllisin yksittäinen kohta kenelle tahansa, joka astuu vetämään varhaista yritystä:

“Mun piti varmistaa, että meillä on yhtiö perustettuna — koska sellaista ei ollut — ja että kaikki sopimukselliset asiat ovat kondiksessa: tekijänoikeudet, työsuhteet. Nyt tarvitaan rahoitusta. Sitten pitää miettiä kasvua, meillä pitää olla kasvustrategia, ja mun pitää miettiä, minkälaisia avainhenkilöitä tarvitaan.” [19:27]

Ja hän lisää yksityiskohdan, joka kertoo vaiheesta enemmän kuin mikään suunnitelma: yhtiötä ja rahoitusta ei vielä ollut, joten hän hoiti asiat “omalla luottokortilla” [20:14].

Perustaja vai palkkasoturi — ja miksi ero on tärkeä

Isäntä tarjoaa Mickosille perustajan roolia — jopa Elon Muskin Tesla-esimerkin kautta, jossa myöhemmin mukaan tullut nimitetään perustajaksi — ja Mickos kieltäytyy poikkeuksellisen selvästi:

“Ihmiset usein sanovat, että kun sä perustit MySQL:n. En mä perustanut, enkä mä edes halua olla perustaja. Mulle tärkeämpää on oikeellisuus siitä, mikä on mun rooli. Mä olen ylpeä siitä, että olen sellainen palkkasoturi, joka tulee ja rakentaa.” [20:59]

Tästä hän jatkaa Muskiin, ja kohta on tasapainoinen tavalla, joka kannattaa panna merkille — hän aloittaa tunnustamalla saavutukset:

“Musk on huikea yrittäjä ja on rakentanut valtavan hienoja yrityksiä. Mutta kyllä hänessä on egoa tavalla, jota ei ole minussa. Ja se ei todellakaan ole eduksi, koska kun tulee liikaa valtaa ja on egoa, se on tosi huono yhdistelmä.” [20:59]

Isäntä tarjoaa vastaväitteen: Twitterin muuttaminen X:ksi tuotti juuri sen, mitä Musk halusi. Mickos hyväksyy sen omistajan oikeudeksi mutta erottaa kysymyksen tavoitteesta: “mä en olisi halunnut tuottaa sitä, mitä siellä tuotettiin” [21:44]. Erimielisyys jää auki, ja se on parempi näin.

Kysymykseen, miksei hän neuvotellut itselleen perustajaosuutta, vastaus paljastaa hänen oman valintasääntönsä:

“Mä hakeudun sellaisiin piireihin, joissa on älykkäitä ja kilttejä ihmisiä — sekä että. Ja sitten mä lähden tekemään jännittäviä seikkailuja, joissa tehdään jotain uraauurtavaa ja disruptoivaa. Ehdot ovat mitä ovat. Ei se ole mulle kynnyskysymys.” [23:15]

Johtaminen partiosta johtoryhmään

Mickosin johtamisoppi tulee hänen omien sanojensa mukaan partiosta ja laivastosta, ja se tiivistyy yhteen periaatteeseen: johtajan tehtävä on tehdä ryhmästä parempi kuin se muuten olisi — myös silloin, kun hän ei ole itse valinnut ryhmää [24:46].

“Mun johtaminen on sellaista, että mä mietin, mitä meillä tässä nyt on ja miten tästä porukasta saadaan mahdollisimman hyvä lopputulos. Ei ole mitään lisää rahaa, ei uusia ihmisiä — näillä mennään. Ja se on hyvä periaate, vaikka resursseja olisikin.” [25:32]

Tavoite on silti maksimaalinen: “meidän pitää toimia paremmin kuin kaikki muut tällä sektorilla, meidän pitää olla se kaikkein paras johtoryhmä” [26:20]. Ja menetelmä on jaettu: hän kertoo esittävänsä kysymyksen johtoryhmälle itselleen — “miten me tehdään meistä tosi kova tiimi?” — ja sanoo, että siitä nousee sekä ehdotuksia että vastuunkantajia [26:20].

Julkisuus: Collinsin nöyrä johtaja vastaan disruptorin äänitorvi

Isäntä huomaa jakson kiinnostavimman ristiriidan: Jim Collinsin Hyvästä paras -kirjan viidennen tason johtaja on nöyrä ja vetäytyvä, mutta Mickos on ollut avoimen lähdekoodin äänekäs apostoli [27:05]. Mickosin vastaus ei ole puolustus vaan roolijako:

“Mä sovellun lavalle. Mä tykkään esiintyä ja saada ihmisiä mukaani. Disruptoivien yritysten pitääkin selittää ja saada muita mukaansa siihen disruptointiin. Mua ei kannattaisi rekrytoida sellaiseen firmaan, jossa sitä ei tarvita, koska se on mulle niin mukavaa puuhaa, että mä teen sitä joka tapauksessa.” [30:57]

Working 9 to 3. Jakson hauskin ja opettavaisin tarina on siitä, miten yksi nokkeluus toi rahoituksen. Mickos tapasi Kleiner Perkinsin partnerin Ray Lanen, joka kysyi, miksi hän tekee tätä:

“Mä sanoin: Ray, I’m working nine to three. Se kuulostaa niin laiskalta, että se on shokeeraavaa. Hän kysyi, mitä sä sanot. Ja sitten mä selitin, että tietokantamarkkina oli silloin 9 miljardia taalaa, ja mä teen työtä sen eteen, että yhdeksästä tulisi kolmonen — ne kutistuvat kolmannekseen, ja minä olen ainoa eloonjäävä.” [28:40]

Lane innostui, koska hän oli ollut Oraclella johtotehtävissä ja lähtenyt sieltä hampaankoloon jääneiden asioiden kanssa; ajatus Oraclen disruptoinnista oli hänelle “parasta mitä hän oli kuullut”, ja hän halusi ehdottomasti sijoittaa [29:25].

Sivujuonteena tästä syntyy jakson selkein Suomi-kritiikki johtajuudesta. Isäntä kysyy, pitäisikö Suomessa olla enemmän julkisuudessa mouhkaavia johtajia, ja Mickos vastaa ensin kuivasti — “saa muut olla hiljaa, niin mä saan puhua enemmän; ei se ole mun ongelma” — ja sitten vakavasti:

“Suomessa on liian normatiivinen yhteiskunta. Pyritään siihen, että kaikki noudattavat samoja sääntöjä samalla tavalla, ja silloin syntyy yksipuolisuutta, josta ei synny hyviä ideoita eikä uutta kasvua.” [33:16]

Poikkeukset hän nimeää: yliopistokampukset — Otaniemi, Hervanta, Lappeenranta, Turku, Vaasa, Hanken, Helsingin yliopisto — joissa “puhutaan avoimesti, debatoidaan ja uskalletaan sanoa” [33:16]. Aalto-yliopiston arvot rohkeus, yhteistyö ja vastuullisuus saavat kehut, ja hän nostaa yhden eron Piilaaksoon: aallossa tehdään aidosti tiiminä, jolloin hanke ei ole riippuvainen yhdestä egosta ja on siksi kestävämpi — “se ei ehkä aina tuota kaikkein kovinta kasvua, mutta se tuottaa kestävää toimintaa” [34:48].

Tekoäly demokratisoi — mutta vain niille, jotka osaavat määritellä

Mickosin tekoälynäkemys on optimistinen ja täsmällinen samaan aikaan:

“Aikaisemmin ohjelmiston kehittäminen on ollut asiantuntijoiden asia. Nyt kun tekoäly tuo sellaisia työkaluja kuin Lovable ja Cursor, lähes kuka tahansa voi rakentaa. Mutta se ei tarkoita, että kaikki pystyisivät siihen, koska sun pitää olla hyvin tarkka siitä, miten sä määrittelet tehtävän.” [36:20]

Hänen vertauksensa on hyvä ja käyttökelpoinen: tekoäly on kuin todella fiksu kesätyöntekijä, joka on hyödyllinen vain, jos annat sille selkeät ohjeet [37:08]. Toinen seuraus on maantieteellinen: “kyllä tekoäly tuo ne samat powerit maaseudullekin, jos vain joku osaa hyödyntää niitä” [38:45] — eli Otaniemen kaltainen etu ei enää edellytä Otaniemeä.

Isäntä kertoo tässä yhteydessä omasta tekemisestään: hän opiskelee Harvardin CS50-kurssia ja on perustanut Translink Corporate Financeen Vibe Coding Societyn Lasse Mikkosen kanssa [35:35, 37:08]. Aihetta käsitellään laajemmin jaksossa Tekoälytyön huippukäytännöt.

Etätyö: malli tulee pelimaailmasta

Isäntä vie keskustelun etätyöhön, ja Mickos antaa sille kaksi argumenttia, joista jälkimmäinen on epätavallinen.

Ensimmäinen: pelimaailma on ratkaissut tämän jo. “Pelimaailmassa on opittu, miten tehdään intensiivistä hetkessä olevaa yhteistyötä, vaikka istutaan eri paikassa. Ne näyttävät toisilleen kuvaruutuja, keskustelevat pienistä nippeleistä, korvaluuri päässä koko ajan.” [40:17]

Toinen: etätyössä ei voi teeskennellä. Tämä kääntää tavanomaisen valvonta-argumentin ympäri:

“On helpompi huijata oikeassa konttorissa: istut siellä, työpöytä on vähän sekaisin mutta ei liian sekaisin, ja kyselet fiksuja kysymyksiä. Ihmiset luulevat, että olet tuottava, vaikka et ole. Etätyössä susta ei näy muuta kuin se, mitä sä tuotat. Jos sä et tuota mitään, se näkyy heti.” [41:48]

Vastapainoksi hän nostaa etätyön oikean ongelman, joka ei ole valvonta vaan inhimillisyys:

“Etätyössä näkyy vain ammatillinen ulostulo, ja silloin kaikki näyttävät roboteilta. Siksi etätyössä on tärkeää tuoda inhimillinen dimensio mukaan. MySQL:llä opittiin, että pitää ottaa lemmikit mukaan, lapset saavat näkyä, puhutaan harrastuksista. Jos sä olet vain robotti, kohta robotti korvaa sinut. Mutta jos olet ihminen, robotti ei pysty korvaamaan sua.” [44:51]

Isäntä esittää vastakkaisen esimerkin Kelasta, jonka johto on joutunut kritiikin kohteeksi vaatiessaan paluuta toimistolle edes kerran viikossa [41:03]. Mickos ei lähde arvioimaan yksittäistapausta mutta palauttaa kysymyksen johtamiseen: “kaikissa organisaatioissa voi olla hyvää johtoa niin, että työntekijät luottavat johtoon ja johto työntekijöihin” [42:33].

Yhteinen havainto koskee rinnakkaisia kanavia: MySQL:llä käytettiin IRC:tä kaikkien työntekijöiden Town Hall -tilaisuuksissa niin, että ääntä käytti vain muutama ja koko muu keskustelu kulki tekstinä [46:23]. Mickos pitää samaa periaatetta nykyisin parhaana Google Docsissa: Aalto Founders Schoolin viikkopalavereissa kaikki kirjoittavat samaan dokumenttiin yhtä aikaa, jolloin “kun palaveri päättyy, kaikki action itemit ovat jo valmiina eikä aikaa mene jälkiselvittelyyn” [49:28].

Kasvun kaava Suomelle

Kysymykseen siitä, mitä Suomen pitäisi tehdä, Mickos vastaa kaksiosaisesti, ja ensimmäinen osa on ohje siitä, mitä ei pidä tehdä:

“Jos sä olet startup-perustaja, sun on pakko mennä vain perustamaan se firma. Sä et saa ajatella, että Suomi on vaakalaudalla ja se on sun harteillasi. Jos sä menet sinne palomiehenä pelastamaan, sä et tule koskaan rakentamaan hienoa yritystä — sä vaan pelastat.” [51:00]

Toinen osa on yhteiskunnalle, ja se alkaa mittakaavasta: startup-yritysmaailma on hänen arvionsa mukaan noin 2 prosenttia Suomen elinkeinoelämästä, mutta siellä on kovin kasvuprosentti, ja osuus voi nousta viiteen tai kymmeneen [51:48].

Keinot ovat tahallisen arkisia:

“Ei ole mitään silver bullettia, joka tuo meille rikkaudet. Se koostuu monesta pienestä asiasta, jotka vaan päätetään laittaa kuntoon. Miten me poistetaan kitkapisteet? Miten nopeutetaan lupia, poistetaan monimutkaisuuksia, poistetaan lupamaksuja?” [54:08]

Verotus on listalla mutta ei sen kärjessä: “tietenkin verotusta on tietyissä paikoissa pakko alentaa, mutta pitää ajatella laajemmin” [53:22]. Ja hän ehdottaa sääntelyyn kokoluokkaperiaatetta: pienessä toiminnassa ei tarvitse olla täsmälleen tarkalleen oikein, ja vaatimuksia kiristetään sitä mukaa kuin liiketoiminta kasvaa [54:54].

Koulutuspuolelta hän nostaa Aalto Founders Schoolin tyyppiset aloitteet, joissa tunnistetaan mahdollisia yrittäjiä ja annetaan heille kyvyt ja haasteet kehittyä sellaisiksi [53:22].

Jakson terävin erimielisyys: kuinka pieni julkinen sektori

Tämä on jakson paras kohta, ja se on paras siksi, että vieras kieltäytyy isännän kehyksestä.

Isännän positio. Hän esittää lukukolmikon: suomalaisten yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 513 miljardia, bruttokansantuote “noin 200 miljardia”, ja julkinen sektori on noussut suhteessa 60 prosenttiin — ja koska julkinen sektori saa kassavirtansa kahdesta edellisestä, sen osuutta pitäisi pienentää [55:42].

Tarkennus jaksossa esitettyyn. Bruttokansantuotteen luku ei pidä paikkaansa: Suomen BKT oli jo vuonna 2023 yli 273 miljardia euroa, eli noin kolmanneksen suurempi kuin jaksossa sanottu 200 miljardia. (Tilastokeskus) Julkisten menojen suhde BKT:hen on Suomessa todellisuudessakin kansainvälisesti korkea, joten isännän varsinainen argumentti ei kaadu lukuvirheeseen — mutta jaksossa esitetyillä luvuilla laskettuna suhdeluku ei ole se, joka siitä saadaan.

Mickosin vastaus on jakson yllättävin, koska se tulee kasvuyrittäjyyden puolestapuhujalta:

“Siinä on vaan tosi vaikeita haasteita. Mä esimerkiksi ajattelen, että jos julkinen sektori on 60 %, on pakko vähentää. Mutta toisaalta mä olen sitä mieltä, että terveydenhuollossa pitää olla niin paljon resursseja, että me saadaan palvelut lähelle ihmisiä. Mua hirvittää se, että synnytyslaitoksia on nyt vähemmän kuin aikaisemmin. Mitä hyvinvointia se on?” [57:15]

Isäntä vastaa demografialla: ikäluokat ovat tippuneet sadasta tuhannesta 40 000:een, joten synnytyslaitoksiakin voi karsia 60 prosenttia [58:02]. Mickos kieltäytyy:

“En ole sitä mieltä. Ei saa rakentaa sellaisia valtavia himmeleitä johonkin isoon kaupunkiin, jos niitä ei sitten ole missään muualla. Kyllähän me halutaan, että ihmisiä asuu koko Suomessa. Ja jos meillä ei ole sellaiseen varaa, niin meillä ei ole hyvinvointivaltiota — silloin pitää myöntää, että tämä on jokin keskitetty hyvinvointivaltio. Mutta ei se minulle riitä.” [58:47]

Ja hän perustelee sen omalla motiivillaan, mikä tekee kohdasta enemmän kuin poliittisen kannan:

“Jos mä mietin, miksi mä teen niin paljon työtä ja olen jaksanut tehdä niin pitkään, niin mä haluan nähdä tulokset yhteiskunnassa: yhteiskunnan, joka tarjoaa kansalaisille fantastiset palvelut niille, jotka perustavat perheen ja saavat lapsia. Se on se ideaali yhteiskunta, jota varten me bisneshenkilöt jaksamme rakentaa yrityksiä.” [58:47]

Isäntä ei luovuta vaan siirtää painopisteen hallintorakenteeseen — 292 kuntaa, 21 hyvinvointialuetta ja yksi monoliittinen valtio [57:15] — ja Mickos myöntää työllisyyspalveluiden siirron kunnille olleen hyvä asia [58:02]. Erimielisyys jää kuitenkin auki, ja artikkeli jättää sen auki.

Vieraanvaraisuus ja paluumuuttajien verokokeilu

Jakson loppu on lista siitä, mitä Suomelta puuttuu, ja Mickosin kärki on odottamaton: ei raha eikä osaaminen vaan vastaanotto.

“Me ei osata olla vieraanvaraisia tulokkaille. Maahanmuuttajilla on tosi hankalaa ja kylmää — en tarkoita kylmää säätä vaan kylmää vastaanottoa. Sellaiset asiat meidän pitäisi laittaa kuntoon, niin että tänne kerääntyy viitseliästä porukkaa.” [01:01:09]

Isäntä tarjoaa käytännön aloitteen: englanninkielistä näkyvyyttä Suomessa asuville expateille, ja mainitsee esimerkkinä irlantilaisen Ian Mac Eochagáinin, joka on opetellut suomen [01:01:55].

Konkreettisin poliittinen yksityiskohta on veromuutos, jota Mickos kutsuu mielenkiintoiseksi kokeiluksi: niin sanottu avainhenkilöiden lähdevero lasketaan 32 prosentista 25:een, ja etu ulotetaan myös ulkomailla vähintään kahdeksan vuotta asuneisiin suomalaisiin [01:03:25]. Isäntä toteaa päätöksen olevan jo tehty ja tulevan voimaan seuraavana vuonna, ja huomauttaa, että yksityiskohtia on vielä auki — esimerkiksi se, onko työnantajan pitänyt olla ulkomainen [01:04:10]. Saman muutoksen vaikutuksia käydään läpi jaksossa Vaarallisimmat verot alas.

Mickosin visio Suomesta on tästä johdettu ja tarkoituksella konkreettinen: turvallinen paikka, puhdas ilma, hyvät palvelut, helppo perustaa yritys ja rakentaa sieltä käsin globaalia liiketoimintaa, halpa energia ja hyvät yhteydet — “maailman hienoin pieni valtio” ja “maailman paras paikka perustaa yrityksiä” ovat hänen mukaansa molemmat kelvollisia tavoitteita [01:00:23].

Mitä jaksosta jää käteen

Kirjan yksi käsite. Kellotaajuus on se, joka kannattaa ottaa mukaan: eksponentiaalisessa liiketoiminnassa päivän viive ei ole päivän viive vaan kertaantuva tappio. Kaikki muu jaksossa seuraa siitä.

Yksi käytännön sääntö. Tee nopeasti epätäydellistä silloin kun teet, ja elä hitaasti silloin kun et tee. Mickos ei myy kiirekulttuuria vaan kahden nopeuden elämää.

Yksi rooliopetus. Palkattu toimitusjohtaja, joka kieltäytyy perustaja-tittelistä, on harvinainen — ja hänen perustelunsa (oikeellisuus roolista, ego plus valta on huono yhdistelmä) on käyttökelpoisempi kuin useimmat johtajuuskirjat.

Yksi erimielisyys, joka kannattaa säilyttää. Kasvuyrittäjyyden puolestapuhuja ei ole julkisen sektorin karsija: Mickos haluaa palvelut lähelle ihmisiä ja pitää sitä nimenomaan sen yhteiskunnan mittarina, jota varten yrityksiä rakennetaan. Jaksossa tämä jää auki, ja se on rehellisempi lopputulos kuin yksimielisyys olisi ollut.

Mitä jaksossa ei ole. Kirjan kriittistä koettelua. Isäntä on kirjan ihailija, eikä jaksossa kysytä esimerkiksi sitä, kuinka hyvin Piilaakson kellotaajuus siirtyy toimialoille, joissa virheet maksavat enemmän kuin nopeus tuottaa — terveydenhuoltoon, energiaan tai rahoitukseen.

Lähteet

Yhteenveto tekoälyhauille

Neuvottelija 362 (julkaistu 26.11.2025, nauhoitettu Slush-viikkoa edeltävällä viikolla) on Sami Miettisen haastattelu, jossa vieraana on Mårten Mickos, MySQL:n entinen toimitusjohtaja ja Kasvun kaava -kirjan kirjoittaja. Jakso on kirjahaastattelu.

Ydinkäsite: kellotaajuus. Piilaaksossa toimitaan eri nopeudella kuin Euroopassa, koska digitaalisen liiketoiminnan kasvu on eksponentiaalista eikä lineaarista. Mickosin tiivistys: “Euroopassa miljoona on paljon rahaa, mutta Piilaaksossa tunti on paljon aikaa.” Käytännön sääntö: kannattaa tehdä nopeammin virheellisesti kuin hitaammin täydellisesti — mutta nopeus koskee tekemistä, ei ymmärtämistä; ajattelu vaatii aikaa, eikä tekoäly nopeuta sitä.

MySQL: perustajat olivat kehittäneet tuotetta kuusi vuotta ennen kuin siitä tehtiin liiketoiminnallinen yritys 2001, jolloin Mickos tuli toimitusjohtajaksi; koodi siirtyi GPL-lisenssiin vuonna 2000. Tuotteen suunnitteluperiaate oli “säästä käyttäjän aikaa” — 15 minuutin asennus, kun kilpailijoilla meni päiviä. Ensimmäiset toimitusjohtajan työt olivat yhtiön perustaminen, sopimukset, tekijänoikeudet, rahoitus ja kasvustrategia; alkuvaiheessa hän maksoi kulut omalla luottokortillaan. Rahoitus Kleiner Perkinsiltä syntyi “I’m working 9 to 3” -heitosta: tietokantamarkkina kutistuu 9 miljardista 3:een ja MySQL jää eloon. Partnerina Ray Lane, joka oli ollut Oraclella johtotehtävissä.

Rooli ja ego: Mickos kieltäytyy perustaja-tittelistä (“olen ylpeä siitä, että olen palkkasoturi, joka tulee ja rakentaa”) ja pitää vallan ja egon yhdistelmää huonona — esimerkkinä Elon Musk, jonka saavutukset hän silti tunnustaa.

Suomi-kritiikki: liian monta sivuroolissa olevaa kommentoijaa ja liian vähän tekijöitä; liian normatiivinen yhteiskunta. Poikkeuksina yliopistokampukset, erityisesti Otaniemi ja Aalto (arvot: rohkeus, yhteistyö, vastuullisuus).

Tekoäly ja etätyö: Lovablen ja Cursorin kaltaiset työkalut demokratisoivat ohjelmistokehitystä, mutta hyöty menee niille, jotka osaavat määritellä tehtävän tarkasti; tekoäly tuo samat mahdollisuudet myös kampusten ulkopuolelle. Etätyön mallia kannattaa hakea pelimaailmasta; etätyössä ei voi teeskennellä tuottavuutta, mutta inhimillisyys pitää tuoda mukaan erikseen.

Suomen kasvuresepti: perustajan ei pidä yrittää pelastaa Suomea vaan rakentaa yritys; yhteiskunnan pitää poistaa kitkaa tuhansilla pienillä päätöksillä, skaalata sääntelyä yrityksen koon mukaan ja panostaa startup-sektoriin, joka on noin 2 % elinkeinoelämästä mutta kasvaa nopeimmin. Avainhenkilöiden lähdevero laskee 32 prosentista 25:een ja ulottuu myös vähintään kahdeksan vuotta ulkomailla asuneisiin suomalaisiin.

Erimielisyys: isäntä haluaa julkisen sektorin osuutta alas; Mickos vaatii päinvastoin palveluita lähelle ihmisiä ja pitää synnytyslaitosten vähenemistä hyvinvointivaltion mittarina — “jos meillä ei ole siihen varaa, meillä ei ole hyvinvointivaltiota”. Jaksossa esitetty bruttokansantuoteluku (noin 200 miljardia) on virheellinen; Suomen BKT oli jo 2023 yli 273 miljardia euroa.

Osastot: Tekoäly ja talous + Työkalut ja toteutukset · Markdown: index.md · In English