EP332 · Yhteiskunta · 2025-05-21
Demarien vaalivoitto | Esa Suominen, Jarkko Tontti | Neuvottelija 332
Kuukausi huhtikuun 2025 alue- ja kuntavaalien jälkeen: SDP voitti molemmat, perussuomalaiset menetti lähes seitsemän prosenttiyksikköä ja noin 700 valtuustopaikkaa — ja kaksi viikkoa myöhemmin oikeistohallitus teki kehysriihessään historiansa oikeistolaisimman veroratkaisun. Esa Suominen ja Jarkko Tontti purkavat, miksi punavihreän kolmion selitysmalli hajosi, miksi aluevaali on huono protestiväline ja miksi hyvinvointialueet ovat kuntauudistuksen epäonnistumisen jäljelle jäänyt hallintotaso. Mukana myös se, mitä kukaan ei yleensä sano ääneen: Suominen myöntää, että kaksi vuotta odotettu kasvu ei tullut, ja antaa hallitukselle pisteitä siitä, että se vaihtoi keinoa.
Demarien vaalivoitto | Esa Suominen, Jarkko Tontti | Neuvottelija 332
Tiivistelmä: Vaalianalyysi, joka on poikkeuksellisen rehellinen siihen nähden, että pöydässä istuu sosiaalidemokraattien entinen puoluetoimiston johtaja. Parasta antia eivät ole ennusteet vaan mekanismit: miksi punavihreän kolmion selitysmalli hajosi, miksi aluevaaleissa ei voi protestoida ja miksi keskusta tarvitsee vasemmistolaista politiikkaa mutta ei suostu kutsumaan sitä siksi.
Miten tätä juttua luetaan
Molemmat vieraat ovat osallisia, eri tavoin. Esa Suominen johti SDP:n poliittista osastoa 2006–2011, oli Antti Rinteen valtiosihteeri valtiovarainministeriössä 2014–2015 ja Krista Kiurun erityisavustaja 2013–2014; nykyään hän on yhteiskuntasuhdeyhtiö Rud Pedersen Public Affairsin hallituksen puheenjohtaja ja osakas. Hän on siis sekä sosiaalidemokraatti että vaikuttajaviestinnän ammattilainen. (Wikipedia) Jarkko Tontti on kirjailija ja oikeustieteen tohtori, joka kuvaa itseään sitoutumattomaksi ja entiseksi vihreäksi.
Isäntä ilmoittaa oman kantansa. Hän kutsuu itseään jaksossa kylmäksi oikeistolaiseksi ja sanoo useaan kertaan, mistä on eri mieltä. Jakso ei siis ole yksimielinen, ja se on sen ansio.
Jakson kuvauksen lukujako on tasavälinen ruudukko eikä vastaa todellisia kohtia, joten aikaleimat on luettu tekstitysraidasta.
Tekstitys on YouTuben automaattinen (youtube_auto_fi, rullaava ikkuna purettu 3 852 → 1 925 repliikkiin). Sitaatit ovat siksi suuntaa-antavia, ja henkilönimiä on korjattu tunnistettavaan muotoon.
Mistä puhutaan: vaalien tulos
Tarkistettu. Alue- ja kuntavaalit pidettiin 13.4.2025. SDP voitti molemmat: kuntavaaleissa 23,0 % ja aluevaaleissa 22,5 %. Kokoomus oli kuntavaaleissa toinen 21,9 prosentilla, keskusta kolmas 16,4 prosentilla, vihreät 10,5 % ja vasemmistoliitto 9,3 %. Perussuomalaiset jäi alle kahdeksaan prosenttiin, menetti lähes seitsemän prosenttiyksikköä ja noin 700 valtuustopaikkaa. (Yle, Kuntavaalit 2025, Wikipedia)
Suomisen tiivistys pitää siis paikkansa:
“Demarit voitti rajusti ja kaikki muutkin pärjäsivät kohtuullisesti. Yksi iso häviäjä oli, ja se oli perussuomalaiset.” [00:47]
Miksi vanha selitysmalli hajosi
Tämä on jakson analyyttisesti tärkein kohta, ja se kannattaa lukea kokonaan.
Suomisen mukaan kolmet edelliset vaalit oli selitetty punavihreällä kolmiolla: äänet jakautuvat SDP:n, vihreiden ja vasemmistoliiton kesken sen mukaan, kenen arvioidaan parhaiten pysäyttävän perussuomalaiset. Nyt malli meni rikki, koska kaikki kolme menestyivät tai pysyivät paikallaan — eli ääniä tuli blokin yli, ennen kaikkea perussuomalaisilta SDP:lle, ja lisäksi suuri joukko perussuomalaisten potentiaalisia äänestäjiä jäi kotiin [01:32, 02:18].
Selitys sille, miksi juuri nämä vaalit: Suominen viittaa Jussi Halla-ahon omaan muotoiluun siitä, mistä perussuomalaisia äänestetään — EU, ilmastopolitiikka, maahanmuutto ja myöhemmin yleinen kulttuurisota. Kunta- ja aluevaaleissa äänestetään terveyspalveluista, eikä puolueella ole niihin tunnistettavaa linjaa [04:39, 05:24].
Protestin mekaniikka. Tontin havainto on yleistettävä ja käyttökelpoinen: laitojen kannatus perustuu usein protestiin, mutta kuntavaaleissa on vaikea protestoida, koska siellä ei ole hallitusta ja oppositiota vaan päätökset tehdään yhdessä [06:54, 03:04]. Suominen lisää aluevaalista, että se on kuin kumitiiviste valtion ja kulutuspotin välissä: alueet eivät päätä juuri mistään, koska rahat tulevat valtiolta ja tehtävät lainsäädännöstä [07:40, 08:26].
Siitä seuraa, keitä valitaan: sote-ammattilaiset ja tunnetut entiset kunnanjohtajat, puoluekannasta riippumatta [07:40]. Tämä selittää myös, miksi keskusta menestyi edellisissä aluevaaleissa yli kannatuksensa.
Hyvinvointialueet: jakson jyrkin kannanotto
Tontti sanoo sen suoraan:
“Suomi on viiden miljoonan maa. Se, että täällä on kuntien ja valtion välissä vielä alue, on järjetöntä. Ajakaa se alas.” [08:26]
Suomisen vastaus ei ole puolustus vaan selitys: alueet syntyivät siksi, että kuntauudistus epäonnistui — suurin osa kunnista oli liian heikkoja järjestämään sote-palveluita, ja valtio taas liian kömpelö [08:26, 09:11]. Hän jättää auki mahdollisuuden, että alueista tulee ajan myötä uudet kunnat.
Tarkistettavaa: jaksossa mainittu kuntamäärä 292 [16:45] on hieman alakanttiin. Vuonna 2025 Suomessa oli 309 kuntaa, joista Manner-Suomessa 293.
Raha, ja mitä demari myöntää
Isäntä esittää kysymyksen suoraan: rahat ovat lopussa, palvelut on rakennettu liian kattaviksi, ja poliitikot eivät voi sanoa sitä ääneen [09:57].
Suomisen vastaus on kaksiosainen. Ensin vastaväite: Suomi käyttää sote-palveluihin suhteessa bruttokansantuotteeseen vähemmän kuin Ruotsi tai Tanska, mutta käyttää rahaa väärin — perusterveydenhuolto on halpa, erikoissairaanhoitoon menee paljon, ja aluesairaalaverkko on tehoton mutta poliittisesti koskematon, puoluekannasta riippumatta [10:42]. Hänen johtopäätöksensä: lähipalveluita ei ole liikaa vaan liian vähän, välitasoa on liikaa.
Sitten myönnytys, joka on jakson rehellisin kohta:
“Suurin syy on ikärakenteessa. Niin kauan kuin vanhuspalvelut hoidetaan tietyllä tavalla, tähän koneeseen menee lisää rahaa, vaikka seisoisimme paikallaan. Silloin hoivalupausta täytyy karsia aika paljon.” [11:27]
Tontti lisää oman argumenttinsa pakkotilanteesta: Portugalissa kriisin tullen valtion työntekijöiden palkkoja leikattiin 5–20 prosenttia, ja hän ei halua herätä siihen [12:12, 14:30]. Suomisen vastaväite on yhtä konkreettinen: Portugali kärsii nuorten maastamuutosta ja Latviassa leikattiin käytännössä nuoret ikäluokat ulos maasta [13:45].
Ja jakson toistuva paradoksi, jonka Suominen muotoilee:
“Tästä hallituksesta nähdään, että tervehdyttämistoimia tehdään paljon — ja lopputulos on, että velka kasvaa nopeammin kuin koronassa.” [13:45]
Isäntä ei kiistä sitä vaan vastaa palkkamekanismilla: kun julkisen sektorin korotukset on sidottu vientialojen ratkaisuun, syntyy Baumolin tautia muistuttava tilanne, jossa kaikki saavat saman prosentin [14:30, 15:15]. Kumpikaan ei ratkaise sitä, miten julkisen sektorin tuottavuutta mitattaisiin — Suominen sanoo suoraan, ettei sitä oikeastaan voi mitata [16:00].
Puolueiden sisäinen liike
Tämä osuus on jakson viihdyttävin ja samalla se, jossa on eniten arvattavaa aineistoa. Muutama kohta kannattaa nostaa.
Sukupolvenvaihdos näkyy mielikuvissa, ei ohjelmissa. Suomisen huomio: kun tämän artikkelin lukija kuulee sanan SDP, hän ajattelee Lipposta, Tuomiojaa tai Heinäluomaa — mutta nykyiselle kaksikymppiselle SDP tarkoittaa Sanna Marinia, Nasima Razmyaria ja Ilmari Nurmista. Vihreät taas asettaa vastineeksi keski-ikäisiä [19:01, 19:46].
Antti Lindtmanin menetelmä. Suomisen analyysi on terävä ja kohtelias yhtä aikaa: Lindtman ei ota rajuja kantoja eikä siksi ärsytä, mikä ei onnistunut Rinteeltä, Marinilta eikä Urpilaiselta — ja mahdollistaa paluun SDP:n kannattajaksi ilman kasvojen menetystä [21:16]. Isäntä muotoilee saman terävämmin: hän pystyy puhumaan sanomatta mitään, mihin Suominen vastaa, ettei sellaista kykyä kannata väheksyä [22:01].
Väinö Tanner. Isäntä ehdottaa Tanneria demarien esikuvaksi, ja Tontti kysyy, onko Marinin punavihreä demarius vaihtunut askeleen tannerilaiseen oikeistososiaalidemokratiaan [27:22, 28:07]. Suomisen vastaus on varovaisen kieltävä: muutos on retoriikassa ja profiilissa, ei faktisessa politiikassa — ja hän muistuttaa, että punavihreä naishallitus painoi aseisiin rahaa ennennäkemättömän määrän [28:54, 29:39].
Keskustan ristiriita. Tämä on jakson paras yksittäinen havainto ja se, joka kannattaa muistaa vaalien jälkeenkin:
“Jotta maaseudulla voidaan elää niin kuin on totuttu, tarvitaan aika kovaa aluepoliittista tukea ja tulonjakoa — mutta identiteetti on vahvan talonpoikaisoikeistolainen. Emme missään nimessä ole vasemmistolaisia.” [45:39]
Siitä seuraa myös se, miksi keskustan on vaikea edetä kaupungeissa: puolueidentiteetti rakentuu maakuntahengelle, jota toisen ja kolmannen polven kaupunkilaiset eivät tunnista omakseen [46:26, 47:12]. Isäntä esittää vastaväitteen, joka on empiirisesti vahva: keskustan kuolemaa on ennustettu monta kertaa, eikä se kuole.
Ja se, miksi kaikesta puhutaan sinipunana. Suomisen selitys on jakson yllättävin: se, että sinipunaa pidetään todennäköisimpänä, kertoo ennen kaikkea kokoomuksen hegemonisesta asemasta — runsaan 20 prosentin puolue, joka on käytännössä kaikissa koalitioissa ja sanelee ehdot kakkospuolueenakin [42:35, 43:20]. Hakaniemeläinen viisaus, jolla hän päättää: kokoomuksen kanssa ei saa investoida edes järkeviin asioihin, keskustan kanssa saa investoida mutta tyhmiin — moottoritie Sodankylään [50:15].
Talouspolitiikan pitkä kaari
Jakson keskellä on 1990-luvun laman käsittely, joka on tarkempi kuin useimmissa poliittisissa keskusteluissa.
Isännän kanta: ratkaisu oli kelluva markka ja yhteisöveron hyvitysjärjestelmä (avoir fiscal), jotka nostivat Suomen nopeasti [35:42]. Suomisen vastaus: jäljelle jäi sukupolvien yli jatkunut pitkäaikaistyöttömyys, joka maksaa yhä [35:42]. Isäntä lisää vertailun, jonka hän tuntee ammatiltaan: Norjassa vastaavassa tilanteessa perustettiin hallittu järjestely, jossa lainoja ei eräännytetty, eikä yrityksiä tuhottu samassa mitassa [36:27]. Molemmat kunnioittavat vastapuolen faktoja, mikä tekee osiosta luettavan.
Siitä siirrytään valuuttaan, ja tämä on jakson selkein rakenteellinen väite: Ruotsilla on kelluva kruunu eli yksi työkalu enemmän, joka reagoi kilpailukyvyn muutoksiin automaattisesti; Suomelta se puuttuu, joten sopeutus tulee sisäisenä devalvaationa tai velkana [38:00, 38:45]. Isäntä kertoo kirjoittaneensa aiheesta kirjan ja väitelleensä siitä Juhana Vartiaisen kanssa, ja esittää lopuksi tarkoituksellisen provokaation: euron ulkopuoliset EU-maat pitäisi pakottaa euroon [40:17].
Kehysriihi, ja kysymys jota jakso ei ratkaise
Jakson lähtöasetelma on ristiriita: vasemmisto voitti vaalit, ja kaksi viikkoa myöhemmin hallitus teki poikkeuksellisen oikeistolaisen veroratkaisun [53:17].
Suomisen tulkinta ei ole salaliittoa vaan epäonnistumisen tunnustus:
“Kaksi vuotta on odotettu, että leikkaukset tuovat investoreille luottamusta ja kasvu lähtee. Se ei lähtenyt. Silloin on pakko tehdä rytminvaihdos ja kokeilla jotain muuta.” [54:47, 55:32]
Ja hän antaa siitä hallitukselle pisteet, mikä on jakson odottamattomin kohta: “se, että ymmärtää kokeilla jotain muuta kun jokin ei toimi, on itsessään viisautta” [59:21]. Hänen varauksensa on, että veroratkaisu ei rahoita itseään ainakaan lyhyellä aikavälillä — mutta että hän toivoo olevansa väärässä, koska jos tämäkään ei toimi, tilanne on pahempi [59:21, 01:00:06].
Isännän vastakkainen näkemys on yhtä selvästi esitetty: marginaaliveron lasku 59,4 prosentista 52:een on iso, ja asiantuntijamaahanmuuttajien 25 prosentin verokanta voi vaikuttaa yllättävän paljon [58:36, 58:36]. Suominen huomauttaa, että arvonlisäverossa mentiin samalla Euroopan kärkipäähän. Kumpikaan ei esitä lukuja siitä, paljonko ratkaisu maksaa — ja se on jakson iso aukko.
Tarkistettu tausta: nämä ovat huhtikuun 2025 kehysriihen päätöksiä, joita käsitellään tarkemmin Neuvottelija 349:ssä — ylin marginaaliveroaste 52 prosenttiin ja yhteisövero 20:stä 18:aan verovuodesta 2027.
Mitä eduskuntavaaleista sanotaan
Kaikki kolme varovat ennustamasta, ja perustelu on hyvä.
Tontin muistutus on jakson metodologisesti tärkein: politiikka on nykyään volatiilia, ja yksittäiset tapahtumat ratkaisevat — hän muistuttaa Oulussa paljastuneista vakavista rikoksista, jotka aktivoivat suuren joukon ihmisiä perussuomalaisten kannattajiksi [01:02:24]. Suominen lisää saman toisin päin: perussuomalaiset voivat yhä hävitä pahasti, mutta se ei ole väistämätöntä, vaan riippuu siitä, mistä kolme–neljä viikkoa ennen vaaleja puhutaan [01:01:39].
Ja vaalien luonteesta: eduskuntavaalit ovat eri eläin kuin kunta- ja aluevaalit, koska niissä päätetään juuri niistä asioista, jotka ovat perussuomalaisten ydinaluetta [01:00:52].
Isäntä nostaa lopuksi oman alansa: hän arvioi Sebastian Tynkkysen europarlamenttiin siirtymisen olleen perussuomalaisille suuri menetys samaan tapaan kuin Li Anderssonin lähtö vasemmistoliitolle, ja neuvoo puolueita hankkimaan kansanedustajilleen omat kanavat, koska podcast- ja YouTube-yleisöjen merkitys kasvaa [01:03:09, 01:03:54].
Mitä jaksosta jää käteen
Selitysmallit vanhenevat. Punavihreä kolmio selitti kolmet vaalit ja hajosi neljänsissä. Se on hyvä muistutus siitä, miten vaalianalyysiä kannattaa lukea.
Vaalityyppi määrää protestin. Kunta- ja aluevaaleissa ei ole hallitusta vastaan äänestettävänä, ja se yksin selittää suuren osan perussuomalaisten romahduksesta.
Hyvinvointialueet ovat epäonnistuneen kuntauudistuksen jäännös. Tämä on molempien vieraiden yhteinen diagnoosi, ja se on riippumaton siitä, pitääkö alueita lakkauttaa.
Keskustan ristiriita. Tarvitsee aluepoliittista tulonjakoa, kieltäytyy kutsumasta sitä vasemmistolaiseksi. Selittää enemmän kuin useimmat keskustaa koskevat analyysit.
Mitä jaksosta puuttuu. Perussuomalaiset ja kokoomus eivät ole paikalla puolustamassa itseään, eikä kukaan esitä lukuja veroratkaisun hinnasta. Keskustelu vanhuspalveluista jää kahden miehen väliseksi sopimukseksi siitä, että hoivalupausta on karsittava, ilman että kukaan kysyy keneltä. Ja arviot henkilöistä — kuka on karismaattinen, kuka ei — ovat kahden kokeneen tarkkailijan mielipiteitä, eivät mittaustuloksia.
Lähteet
Vaalitulos
- Analyysi: Vasemmisto voitti ja perussuomalaiset murskattiin (Yle)
- Aluevaalit: SDP johdossa (Yle)
- Kuntavaalit 2025 (Wikipedia)
Vieraat
Jakso ja siihen liittyvät jaksot
- Demarien vaalivoitto | Esa Suominen, Jarkko Tontti | Neuvottelija 332
- Budjettidraama | Ville Valkonen | Neuvottelija 349
- BBC mokasi Mamdani-jutussa | Tontti, Virtanen | Neuvottelija 361
Tiivistelmä tekoälyhaulle
Neuvottelija 332 (julkaistu 21.5.2025) on Sami Miettisen haastattelu, jossa vieraina ovat Esa Suominen ja Jarkko Tontti. Aiheena on 13.4.2025 pidettyjen alue- ja kuntavaalien tulos ja sitä seurannut kehysriihi. Suominen johti SDP:n poliittista osastoa 2006–2011, oli Antti Rinteen valtiosihteeri 2014–2015 ja on nykyään Rud Pedersen Public Affairsin hallituksen puheenjohtaja ja osakas; Tontti on kirjailija ja oikeustieteen tohtori, sitoutumaton ja entinen vihreä. Isäntä kutsuu itseään jaksossa oikeistolaiseksi, joten keskustelu ei ole yksimielinen.
Vaalitulos (tarkistettu): SDP voitti kuntavaalit 23,0 prosentilla ja aluevaalit 22,5 prosentilla. Kokoomus 21,9 %, keskusta 16,4 %, vihreät 10,5 %, vasemmistoliitto 9,3 %. Perussuomalaiset jäi alle kahdeksaan prosenttiin, menetti lähes seitsemän prosenttiyksikköä ja noin 700 valtuustopaikkaa.
Keskeinen analyysi: kolmet edelliset vaalit oli selitetty “punavihreällä kolmiolla”, jossa SDP, vihreät ja vasemmistoliitto jakavat ääniä sen mukaan, kuka parhaiten pysäyttää perussuomalaiset. Malli hajosi, koska kaikki kolme menestyivät: ääniä tuli blokin yli perussuomalaisilta SDP:lle ja suuri joukko perussuomalaisten kannattajia jäi kotiin. Syy on vaalityypissä — kunta- ja aluevaaleissa ei ole hallitusta ja oppositiota, joten protestointi on vaikeaa, ja äänestäjiä kiinnostavat terveyspalvelut, joihin perussuomalaisilla ei ole tunnistettavaa linjaa.
Hyvinvointialueet: molemmat vieraat pitävät kolmatta hallintotasoa ongelmana. Tontti vaatii sen alasajoa; Suominen selittää sen syntyneen siksi, että kuntauudistus epäonnistui ja kunnat olivat liian heikkoja järjestämään sote-palveluja. Alueet eivät päätä juuri mistään, koska rahat tulevat valtiolta ja tehtävät lainsäädännöstä. (Jaksossa mainittu kuntamäärä 292 on hieman alakanttiin: vuonna 2025 kuntia oli 309, Manner-Suomessa 293.)
Rahoitus: Suomisen mukaan Suomi käyttää sote-palveluihin suhteessa BKT:hen vähemmän kuin Ruotsi tai Tanska mutta käyttää rahan väärin — perusterveydenhuolto halpa, erikoissairaanhoito kallis, aluesairaalaverkko tehoton mutta poliittisesti koskematon. Hän myöntää, että ikärakenne kasvattaa menoja joka tapauksessa ja että hoivalupausta on karsittava. Samalla hän huomauttaa, että velka kasvaa tervehdyttämistoimista huolimatta nopeammin kuin koronavuosina.
Kehysriihi: vasemmiston vaalivoittoa seurasi kaksi viikkoa myöhemmin poikkeuksellisen oikeistolainen veroratkaisu. Suominen ei pidä sitä suunnitelmana vaan rytminvaihdoksena: kaksi vuotta odotettiin, että leikkaukset tuovat luottamusta ja kasvua, eikä kasvu tullut. Hän antaa hallitukselle pisteitä keinon vaihtamisesta mutta katsoo, ettei ratkaisu rahoita itseään lyhyellä aikavälillä.
Keskustan ristiriita: maaseudun elämänmuoto vaatii vahvaa aluepoliittista tulonjakoa, mutta puolueidentiteetti on talonpoikaisoikeistolainen — mikä selittää sekä puolueen politiikan että sen vaikeuden edetä kaupungeissa. Sinipunan pitäminen todennäköisimpänä hallituspohjana kertoo Suomisen mukaan ennen kaikkea kokoomuksen hegemonisesta asemasta runsaan 20 prosentin puolueena.
Osastot: Tekoäly ja yhteiskunta + Tekoäly ja talous · Markdown: index.md · In English