EP351 · Talous · 2025-09-16

Kansallisporvari investointipankkiiri | Peter Fagernäs | Neuvottelija 351

Tämä on tiivistelmä Neuvottelija — Artikkelit:ssa. Itse jakso — koko litterointi, tekstitykset ja luvut — on osoitteessa Neuvottelija.fi, joka on sen kanoninen koti.

Peter Fagernäs kertoo kirjastaan Kansallisporvari Peter Fagernäs – Kuinka teiniradikaalista tuli miljonääri (Docendo) ja neljästä vuosikymmenestä suomalaisen investointipankkitoiminnan sisältä. Jakso on poikkeuksellinen siksi, että haastattelija oli aikoinaan vieraan alainen: Fagernäs on Sami Miettisen ensimmäinen oikea esimies Prospectus Oy:ssä. KOP:n ja SYP:n fuusiossa vaihtosuhdeneuvottelun tekivät Fagernäs ja Juha Mikkonen kahdestaan ilman junioreita, pörssikursseja ei voitu käyttää mittarina, ja KOP:n kiinteistöjä jouduttiin alaskirjaamaan 1,6 miljardilla. Jaksossa myös Pentti Kouri, jonka Fagernäs tapasi IMF:ssä Jorma Ollilan esittelemänä ja jota vastaan hän hävisi RUK:n oppilaskuntavaalit kahdella äänellä; Black Monday, jonka Fagernäs kuuli Perämeren saaren ainoasta puhelimesta; Fortumin optiokohu ja Mauri Pekkarisen kirja-arvostelu; sekä Conventum, Pohjola ja Taaleri. Lopuksi kaksi konkreettista esitystä Suomelle: omaehtoinen rahastoeläke brittimallin mukaan ja eläkeyhtiöiden hallinnon yhdistäminen samalla kun sijoittaminen hajautetaan. Julkaistu 16.9.2025.

Sami Miettinen

Kansallisporvari investointipankkiiri | Peter Fagernäs

Tiivistelmä: Neuvottelija-kanavan jaksossa 351 Sami Miettinen haastattelee Peter Fagernäsiä hänen kirjastaan Kansallisporvari Peter Fagernäs – Kuinka teiniradikaalista tuli miljonääri (Docendo) ja neljästä vuosikymmenestä suomalaisen investointipankkitoiminnan sisältä. Jakso on yhtä aikaa kirjahaastattelu, elämäkerta ja harvinaisen suora katsaus siihen, miten KOP:n ja SYP:n fuusio tehtiin, keitä 1980- ja 90-luvun pankkimaailmassa oikeasti oli, ja mitä Suomen pitäisi nyt tehdä toisin. Julkaistu 16.9.2025.

Suhde vieraaseen. Miettinen esittelee Fagernäsin jakson ensimmäisellä sekunnilla sanoilla mun oikeastaan ensimmäinen oikea pomo. Fagernäs johti Prospectus Oy:tä, jossa Miettinen aloitti uransa, ja he ovat tunteneet toisensa siitä asti. Se selittää jakson sävyn ja sen, että haastattelija muistaa tapahtumat osin itse — ja se on syytä tietää lukiessa.

Lukuohje. Artikkeli on kuratoitu jakson litteroinnista. Tekstitys on YouTuben automaattitekstitys, joka purettiin rullaavasta muodostaan 3 398 cuesta 1 698:aan; se on välimerkitetty mutta mankeloi erisnimiä, joten lainaukset on pidetty lyhyinä ja nimet tarkistettu erikseen. Suuri osa jaksosta on muistitietoa 1980- ja 90-luvulta, ja se on tässä merkitty muistitiedoksi. Aikaleimat viittaavat tähän tekstitykseen.

1. Kirja, ja mitä siitä sanottiin

Kirja on Fagernäsin toinen. Ensimmäinen käsitteli hänen isoisäänsä Uno Fagernäsiä, ja Fagernäs kuvaa sitä suoraan harjoitteluksi:

Se oli semmonen alkusoitto, semmoinen harjoittelu, lämmittely, se Uno Fagernäs -kirja, niin sillä sitten jatkettiin tällä. (00:00)

Miettinen ottaa heti kantaa lajityyppiin, ja se on jakson eräänlainen teesi: investointipankkiirien muistelmia on Suomessa aivan liian vähän — hän vertaa kirjaa Wahlroosin kirjasarjaan ja pitää tätä genreä alikatettuna (00:45).

Kohu. Ainoa julkinen vastine tuli Mauri Pekkariselta, ja Fagernäsin vastaus on tyly mutta täsmällinen: Pekkarinen ei hänen mukaansa ollut lukenut kirjaa. Pekkarinen väitti, ettei Fagernäs kerro omasta asemastaan, vaikka kirjassa on aiheesta lähes kokonainen luku — Fagernäsin hallitus teki ensimmäisen Venäjän-investoinnin. Toinen ja isompi kohta jäi Pekkariselta huomaamatta (07:38):

Jos Fortum olisi saanut sen luvan Loviisa kolmoseen, sillä ei todennäköisesti olisi enää paukkuja ollut ostaa Uniperia.

Fagernäs muistuttaa ydinvoimalupien lopputuloksesta: hakijoita oli kolme — Fennovoiman Hanhikivi (takana tuolloin E.ON), Olkiluoto 4 ja Fortumin Loviisa 3, joka oli hänen mukaansa periaatteessa valmis. Loviisa 3 ei saanut lupaa. Kaksi muuta saivat, eikä kumpaakaan koskaan rakennettu (08:24).

Fagernäs on mediataktiikasta huvittuneen rehellinen: jos haluaa julkisuutta kirjalle, niin tökkää vähän Mauria, niin Mauri reagoi heti (11:27). Miettinen puolestaan antaa Pekkariselle oman tunnustuksensa — Suomessa on hänen mukaansa vain yksi neuvottelija, jolla on oma verbi, pekkaroida, ja siltarumpupolitiikan suvereeni osaaja hän on (11:27).

2. Teiniradikaalista porvariksi

Kirjan alaotsikko lupaa teiniradikaalin, ja Fagernäs tarkentaa mitä se tarkoitti: radikaaleja oltiin kokoomuksen sisällä, ja tavoitteena oli tehdä jämähtäneestä oppositiopuolueesta hallituskelpoinen (04:00).

Se vaati suhteita Kekkoseen, eikä Fagernäs kaunistele sitä:

Tie hallitukseen siihen aikaan ei käynyt mitään muuta kuin Kekkosen kautta. Ja kokoomuksella perinteisesti oli tosi huonot suhteet, niin tässähän oli sitten työmaata ihan tarpeeksi. (04:35)

Miksi hänestä ei tullut ammattipoliitikkoa. Kolme syytä, ja hän luettelee ne ilman selittelyä: äänestäjät eivät valinneet, vaimo oli vastaan, ja lopulta työnantaja asetti ehdoksi aktiivipolitiikasta luopumisen (03:50). Mutta hän lisää myös rehellisemmän syyn: mua rupesi kyllä kiinnostaa bisnes paljon enemmän (05:21).

Miettinen tekee tähän havainnon, joka pätee hänen mukaansa yhä: jos on kokoomuksen sivistysporvari ja yrittää veljeillä vasemman laidan kanssa, se ei ole oman liikkeen sisällä voittava resepti (05:00).

Koulutus. Fagernäs valmistui juristiksi mutta pääsi myös kauppakorkeakouluun — hän ei vain ehtinyt ilmoittautumista pidemmälle, koska politiikka vei ajan. Jälkikäteen hän sanoo suoraan, että kauppiksen tutkinto olisi palvellut paremmin siinä mihin hän ryhtyi (05:50).

Sen sijaan Yhdysvalloissa tuli oppi, jota tutkinto ei olisi antanut. Fagernäs oli Bankers Trustin makrokurssilla juuri kun Paul Volcker alkoi käyttää korkoa inflaation jarruna. Koko Yhdysvaltain rahapolitiikka muuttui niiden kahden kuukauden aikana, jotka hän oli siellä:

Yhtäkkiä [luennoitsija] tulee kolmen viikon päästä sanomaan, että unohtakaa kaikki, mitä mä oon tähän mennessä teille opettanut, että nyt muuttui koko markkina. (06:06)

Siinä hän sanoo ymmärtäneensä rahapolitiikan perusteet — ja nähneensä nuorena pankkiirina, mitä avoin raha ja markkinatalous tarkoittavat. Sitähän Suomessa ei ollut. Me oltiin hyvin suljettu. (06:52)

3. KOP ja SYP: fuusio, jonka teki kaksi ihmistä

Tämä on jakson arvokkain yksittäinen osuus, koska se on ensikäden kuvaus siitä, miten Suomen pankkihistorian keskeisin järjestely tosiasiassa laskettiin.

Miettinen kysyy sen ihmetellen: te ette käyttäneet junioreita näihin fuusiolaskelmiin, vaan teitte Juha Mikkosen kanssa kahdestaan koko vaihtosuhdeneuvottelun. Fagernäsin vastaus selittää miksi:

Se oli semmonen transaktio, ettei sitä hiiskuttu ulkopuolelle kenellekään, Juhan ja mun lisäksi. (01:05)

Mekaniikka. Asetelma oli, että KOP:lla oli paremmat tuottoarvot ja SYP:llä paremmat tasearvot. Fagernäsin kuvaus ratkaisusta on teknisesti kiinnostava: siirtämällä tuottoarvoista johdannaiseriä taseen puolelle erot lähestyivät toisiaan (01:32).

Ja tässä on se yksityiskohta, joka tekee koko neuvottelusta poikkeuksellisen:

Tässähän oli se hauska tässä koko neuvottelussa, että me ei voitu käyttää pörssikursseja mittarina. Se olis ollut helppoa. (02:17)

Sen sijaan kaikki pankkien tase-erät oli purettava. Jotta kiinteistöjen arvot olisi mitattu molemmissa samalla periaatteella, Kansallispankin kiinteistöjä jouduttiin alaskirjaamaan 1,6 miljardilla — mikä luonnollisesti pudotti KOP:n tasearvoa (02:17).

Miettinen muistaa oman osansa: hän pääsi mukaan kansallisantiin, jossa kerättiin rahaa, ja hänelle jäi mielikuva, että tase oli siinä vaiheessa saatu osakkeelle kuntoon, kun taas SYP porskutti hieman paremmin tuottopuolella (01:32).

Sivutuote. Fuusio siirsi myös investointipankit: Prospectus otettiin KOP:n puolelta Merita Corporate Financeksi, ja samaan aikaan toinen puoli meni Wahlroosin Mandatumin mandaatille — joka oli siinä tilanteessa kilpailija (02:43).

Ja nimikysymys. Fagernäsillä on ruotsalainen nimi mutta ei suomenruotsalaista taustaa. Hänet nostettiin Meritan johtoryhmään edustamaan suomenruotsalaisia arvoja, ja syy oli käytännöllinen: Yhdyspankin keskeiset omaisuudenhoitoasiakkaat olivat pääosin ruotsinkielisiä, eikä Kansallispankista oikein löytynyt ruotsinkielisiä (03:03). Miettisen huomio on terävä — kirjan nimi on Kansallisporvari, eikä Fagernäs ole leimallisesti ankkalammikon edustaja.

4. Prospectus, ja mistä tämä kanava on kotoisin

Tämä osio on jaksossa henkilökohtainen, ja se kannattaa lukea kanavan taustana.

Miettisen oma alku. Hän teki gradunsa yritysjohdon optiolainoista Alexander Corporate Financen puolella, ja aihe tuli Timo Löyttyniemeltä — joka veti arvonmäärityskurssia kauppakorkeakoulussa ja palkkasi Miettisen Prospectukseen, kun tämä oli kurssilla yltiöhikari (10:30).

Fagernäsin kuvaus siitä, keitä talossa oli, selittää miksi Prospectuksesta puhutaan yhä:

Mehän saatiin poimia parhaat osaajat pankista. Harvoin saa semmoista mahdollisuutta. (10:41)

Miettinen luettelee: Timo Löyttyniemi, Eeva Ahdekivi, Jukka Ruuska ja muita — erittäin vahvoja rahoitusihmisiä siinä Prospectuksessa. Se oli se kärkijoukko. Hän kertoo käyneensä katsomassa vanhoja tiloja Pohjoisesplanadilla ja kuvaa sitä nostalgiseksi hetkeksi (10:41).

Ja se, mitä hän talosta vei mukanaan. Tämä on jakson hauskin ammatillinen tunnustus. Partnereilla oli rolodexit täynnä investointipankkiirien kortteja, ja Miettinen sai kuningasajatuksen, että niistä voisi kopioida muutaman. Kontaktit johtivat useisiin tarjouksiin Lontoosta (25:52). Myöhemmin hän päätyi Credit Suisse First Bostoniin — samaan taloon, jossa Pentti Kouri oli ollut pankkiirina (27:23).

Miettinen mainitsee myös hävinneensä Bankers Trustin haastattelun New Yorkissa: johdannaisspesialistin paikka meni jollekin intialaiselle nerolle, ja hän myöntää olleensa vähän katkera (23:37).

Nykyinen jatkumo on suora: Miettinen on Translink Corporate Financessa, edelleen investointipankkiirina, ja tekee teknologiadiilejä (17:32).

5. Lontoo, New York, Tukholma

Fagernäs rakensi kolme yksikköä ulkomaille, ja hän pitää sitä uransa parhaana osuutena. Perustelu on mieleenpainuva:

Ne oli kaikki tavallaan itse perustettuja, ja se hauskuus siinä on se, että ei voi hakea syyllistä muualta. Se on mentävä peilin eteen, jos se ei toimi. (12:12)

Lontoo 1984. Perheen piti olla viisi vuotta, mutta oltiin vajaa kaksi, koska syntyi ajatus omasta konttorista Amerikkaan (12:58).

New York — mieluisin. Se osui Reaganin vuosiin, ja Fagernäs kuvaa markkinaa varsinaiseksi viinaksi, johon he eivät osallistuneet kaikkeen vaan löysivät oman nichensä (12:58). Kolme menestystä erottuu:

1. Mobiilioperaattorit. Yhdysvallat oli Suomea jäljessä matkapuhelinbisneksessä, mutta Fagernäsin tiimi uskoi markkinaan. Kun radiotaajuudet ovat niukka resurssi, kukin osavaltio sai kaksi taajuusaluetta — ja eräs Lontoon-ajan asiakas muutti kaapelitelevisiobisneksen mobiilipuhelinbisnekseksi ja alkoi hankkia lisenssejä osavaltio osavaltiolta. KOP oli pitkään yhtiön house bank, kunnes se kasvoi niin isoksi, että rahoitukseen piti huutaa isot kanadalaiset ja yhdysvaltalaiset pankit apuun (14:30).
2. Energia. Osaaminen tuli jo Lontoon konttorista, jossa oli energiatiimi. Sen perusteella yksi Yhdysvaltain parhaista vaihtoehtoenergian osaajista ilmoittautui tekemään tätä työtä Kansallispankille USA:ssa (15:15).
3. Pienet teleyhtiöt. Niillä ei ollut vakuuksia, joten keksittiin hybridi: warrantit ja pankkilaina yhdessä, jolloin pankki pääsi jakamaan yhtiöiden omaa kasvua. Fagernäs pitää tätä yhtenä syynä siihen, että New Yorkin konttori menestyi niin hyvin (16:01).

Black Monday. Fagernäs sattui olemaan Suomessa kalassa Perämerellä. Hän tilasi puhelun saaren ainoasta puhelimesta valuuttajohtajalleen kysyäkseen, onko konttori vielä pystyssä (23:37). Lopputulos oli päinvastainen kuin pelko: liikepankkina heillä ei ollut osakepositiota lainkaan, mutta oli korkopaperipositio — ja kun keskuspankki veti korot alas estääkseen isomman katastrofin, bondihinnat menivät heidän suuntaansa. Osaston tulos tehtiin yhdessä yössä, eikä New Yorkiin ollut enää kiire (24:22).

Tukholma — pomminpurkua. Sinne Fagernäs ei olisi halunnut lähteä, mutta käsky tuli. Hän oikaisee Miettisen oletuksen siitä, että ruotsalaisille olisi myyty ylihintaan: omat sijoitusrahat saatiin pois, mutta osa huonoista luotoista jouduttiin takaamaan. Onnenpotku tuli myöhemmin — Gota-ryhmän omistuksessa Proventus myi sen SPP:lle ja Trygg-Hansalle vuosi ennen Ruotsin pankkikriisiä (25:07).

Pohjoismainen osakkuuspankkivaihe. Se oli Fagernäsin mukaan välttämätön, koska henkilöresursseja ei ollut eikä hän ole varma olisiko lupia edes saatu Suomen viranomaisilta. Ensimmäinen oma tytärpankki ulkomailla oli Luxemburg 1977. Yhteistyö rakoili, kun Handelsbanken alkoi perustaa omia yksikköjä ja muuttui kilpailijaksi — verkosto hajosi yksi kerrallaan, kun kaikki panivat omat konttorinsa (16:46).

6. Pentti Kouri

Jakson kiinnostavin henkilökuva ei ole vieraasta itsestään.

Miten he tapasivat. Fagernäs oli ASLA-stipendiaattina Yhdysvalloissa 1970-luvun alussa, ja Jorma Ollila vei hänet IMF:ään, jossa Kouri oli nuori talousnero. Ollila halusi esitellä toisen Atlantic Collegen pojan (26:38). Toisen kerran he löysivät toisensa 1978 RUK:n neljännestä komppaniasta, jossa he olivat vastaehdokkaita oppilaskunnan puheenjohtajan vaalissa — Kouri voitti kahdella äänellä (26:38). Kolmannen kerran New Yorkin markkinoilla, jossa Kouri oli First Bostonin pankkiiri ja tutustui George Sorosiin (27:23).

Fagernäsin arvio. Se on epätavallisen suora:

Jos hän olis pysynyt akateemisella uralla, niin meillä saattaisi olla kaksi talouden nobelistia. (28:09)

Hän lisää, että Mario Draghi oli suuri Kourin ihailija, ja Suomen Pankki järjesti aikanaan Kouri-seminaarin, jonka pääpuhujana Draghi oli (28:09).

Mistä Kouri tunnetaan. Miettinen kuvaa Kourin työtä valuuttakurssien ylireagoinnista rinnastaen sen Soroksen refleksiivisyyteen (27:23). Tarkennuksena: Kouri väitteli MIT:stä 1974 ja toimi professorina Stanfordissa, Yalessa, Helsingissä ja New Yorkissa, ja hänen portfolio- ja vaihtotasepohjainen lähestymistapansa oli yksi kolmesta merkittävästä uudesta näkemyksestä valuuttakurssien taloustieteessä Rudiger Dornbuschin overshooting-mallin rinnalla — Kourin 1976 esittämässä versiossa hitaasti liikkuva muuttuja on kansallisvarallisuus, joka sopeutuu vähitellen vaihtotaseen kautta. Jaksossa nämä kaksi esitetään yhtenä Kouri–Dornbusch -mallina, mikä on tiivistys eikä aivan tarkka.

Ja se, mihin Kouri liittyi. Kourikaupat syntyivät Fagernäsin mukaan siitä, että pankkien välillä vallitsi täydellinen epäluottamus — ei suunnilleen pystytty puhumaankaan keskenään mistään asiasta. Se syntyi Hopin valtauksen yhteydessä (28:54). Kari Nars oli Hopin toimitusjohtaja, ja pankki kaatui hänen spekulatiivisesti ottamaansa isoon dollaripositioon (29:10). Miettinen ei säästele: Narsin puhe markasta roskavaluuttana oli hänen mielestään haitallista, eivätkä tämän valuuttakurssiteoriat ole Kouri-tasoa.

Miettinen liittää tähän oman näkemyksensä, joka on jakson selkein makrokannanotto: kelluva valuuttakurssi Kourin overshoot-mielessä on hänestä osasyy siihen, että Ruotsi ja Puola ovat pärjänneet aika hyvin toisin kuin jäykät euromaat, jotka eivät ole sopeutuneet (29:41).

7. Nalle, ja kuka piirsi itsensä väärään ruutuun

Fagernäs suhtautuu Wahlroosiin jaksossa suopeasti, minkä Miettinen panee merkille — hän olisi odottanut nokittelua (31:11). Kaksi oikaisua Fagernäs kuitenkin tekee.

Ensimmäinen koskee Wärtsilää ja Prospectusta: Wahlroosin muistikuva joistakin puheluista ei Fagernäsin mukaan pidä paikkaansa (31:11).

Toinen on isompi. Wahlroos antaa kirjassaan ymmärtää olleensa mukana Rauma–Valmet-järjestelyssä. Fagernäsin mukaan Prospectus sattui olemaan molempien osapuolten neuvonantaja, eikä Mandatumia näkynyt siellä missään. Hän lainaa Tauno Matomäkeä:

Nalle piirtää itsensä väärään ruutuun. (31:11)

Miettinen yleistää sen toimialan tavaksi, ja se on rehellistä myös hänen omaa ammattikuntaansa kohtaan: investointipankkiirit suurentelevat joskus rooliaan — jos on tehty fairness opinion, yhtäkkiä onkin oltu pääneuvottelija (31:57).

8. Optiot, ja se mitä niiden poistuminen maksoi

Fortumin kausi tuotti Suomen tunnetuimman optiokohun, ja Fagernäs käy sen läpi lukuina. Yhtiön markkina-arvo oli 26 miljardia, josta valtion osuus 13 miljardia; osinkoa jaettiin vuosittain miljardi, josta valtion osuus 500 miljoonaa. Silti keskustelu keskittyi siihen, että osakekannustinjärjestelmän yli 300 osanottajaa rikastui — se oli se bad news (09:10).

Fagernäsin muistama kommentti Pekkariselle on jakson kuivin:

Mauri sanoi näkevänsä painajaisia, kun Fortumin kurssi nousee, niin mä sanoin hänelle, että kuule, mä saan sen kyllä alas muutamassa minuutissa, mutta sen nostaminen on paljon vaikeampaa. (09:56)

Tekninen tarkennus, joka yleensä unohtuu: Fortumissa oli ensin optiolainoja, ja Mikael Lilius muutti ne osakekannustinjärjestelmäksi — kohun aiheuttivat siis osakekannustimet, eivät optiot (33:28).

Ja tästä Fagernäs tekee jakson parhaan välineopin. Kysymys ei ole siitä kumpi on moraalisempi vaan siitä, mitä omistaja tavoittelee:

Jos sä haluat aggressiivista kasvua, niin silloin optio ei oo huono johdon palkitsemismalli, koska se optio houkuttaa ottamaan enemmän riskiä. (33:28)

Seuraus. Kohujen jälkeen optioita ei käytännössä ollut, ja Miettisen mukaan riskinotto ja kasvu laskivat sen jälkeen. Hän nostaa esiin Riku Asikaisen kanssa tehdyn jakson ja Riikka Purran asettaman työryhmän, joka miettii Suomelle kompensaatiojärjestelmää — ja pitää tätä vuosisadan paikkana tuoda optiot takaisin (34:13).

Verotuksesta molemmat ovat samaa mieltä, ja Miettisen muotoilu on täsmällinen: et voi joutua verotetuksi tulosta, jota sulla ei edes ole ja joka on täysin spekulatiivinen (34:58). Lisäksi palkan sivukulut tekevät optioiden laukeamisesta yhtiölle ison kulun. Fagernäs tiivistää: pääomatulo-optiot voisi tuoda takaisin kylmästi.

9. Conventum, Pohjola, Taaleri

Conventum. Aloitettiin muutaman hengen corporate finance -talona, ja sitten tehtiin kolmiofuusio Arctos-pankkiiriliikkeen ja Arctos Capitalin kanssa. Sen mukana tuli kasvuyhtiö- ja pienyhtiösalkku, joka oli käytännössä venture capital -portfolio ja lähes kokonaan teknologiayhtiöitä (36:29). Yksi niistä oli yhtiö, josta tuli myöhemmin Revenio — Fagernäs on tässä tarkka: ei se silloin vielä meidän aikanamme sellainen ollut, se tuli sellaiseksi myöhemmin (37:14).

Private equity, joka meni Ruotsiin. Tämä on jakson kirpein havainto suomalaisesta pääomamarkkinasta. Fagernäs oli valitsemassa Ari Tolppasta toimitusjohtajaksi CapManin perustamisen yhteydessä, ja Industri Kapitalin Konecranes-kauppa oli ensimmäinen iso pääomasijoittajan operaatio Suomessa (38:46). Mutta:

Ruotsalaiset vei sen pääomasijoittajamarkkinan kokonaan itselleen, ja vaikka meillä olis ollut mahdollisuuksia, meidän institutionaaliset sijoittajat ei kyllä uskonut, että Suomessa tätä osataan, niin ne vei rahansa mieluummin muualle. (38:01)

Pohjola. Vuosituhannen alussa varainhoitoyksikkö oli rakennettu — mukana Vesa Puttonen ja Mika Heikkilä — mutta jakeluverkkoa ei ollut. Siitä syntyi ajatus mennä kimppaan Pohjolan kanssa, ja Fagernäs avasi keskustelun Eero Heliövaaran kanssa (39:31).

Fuusiosta osuuspankin kanssa käytiin myöhemmin piensijoittajataistelu. Fagernäsin analyysi on kiinnostava, koska hän myöntää epäsymmetrian: hintaa pidettiin liian alhaisena, ja pääomistajat — Suomi-yhtiö ja Ilmarinen — saivat jakeluverkon, joka oli erityisesti Ilmariselle äärettömän arvokas. Sitä etua piensijoittajat eivät suhteessa saaneet (41:03). Miettinen lisää, että Suomi-yhtiö oli sitä ennen katastrofaalisessa tilassa ja sai mielestään ansiottoman jackpotin.

Kirjasta, jonka Marko Junkkari aiheesta kirjoitti, Fagernäs sanoo: se on hyvin tehty, joskin viimeiset 30 sivua ovat vähän Heliövaaran show (40:17).

Taaleri. Perustamisajankohta oli Fagernäsin omin sanoin mahdollisimman huono — buumiajan viimeinen vuosi, ja se päättyi kuin seinään kun Lehman kaatui (43:23). Lähtökohta oli, että Sampo myi pankkinsa tanskalaisille, Juhani Elomaa ei halunnut jatkaa uusien omistajien kanssa, ja Sampon Private Bank -puolelta oli lähdössä noin 50 hengen porukka (43:23). Fagernäsiä lähestyttiin sijoittajaksi. Lopputuloksesta hän on tyytyväinen: noin neljän miljardin AUM, hyvä brändi ja henki.

Ja tässä Miettinen kertoo oman osuutensa. Kun yhtiö meni pörssiin, pääomasijoitusyhtiössä ollut henkilöstövähemmistö piti lunastaa ja vaihtaa osakkeisiin. Miettinen teki siitä fairness opinionin — ja teki sitä varten Monte Carlo -simulaation: analysoitiin sijoitukset tuulivoimasta lähtien hyvässä ja huonossa skenaariossa, otettiin todennäköisyyspainotettu diskonttaus ja luettiin osakassopimus (44:09–44:56). Fagernäs vahvistaa yhteistyön ja syyn: hän oli puheenjohtaja, eikä Elomaa voinut toimia omassa asiassaan.

Tuulivoima. Taalerin rakenne oli Miettisen mukaan uniikki: ei rahastoa vaan diilikohtainen kori, johon pääsi mukaan yksittäisten kohteiden tasolla; ensimmäinen varsinainen tuulirahasto tuli vasta myöhemmin (45:41). Fagernäs muistaa vastaanoton:

Kaikkihan nauroi meille tätä tuulivoimaa, kun me ensimmäisenä tullaan tällä idealla. Ei nauraa enää. (45:41)

Valtion tuesta hän tekee rajauksen, joka on hänen ideologiansa ytimessä: hän ei ole tukien fani, mutta jos jokin pitää panna liikkeelle, siihen kohtaan tuki voi sopia — mutta valtion ei pidä koskaan itse lähteä yrittäjäksi (46:27).

Aktia. Elomaa myi varainhoidon Aktialle, ja siitä Fagernäs on yksiselitteinen: se ei mun mielestä kyllä mennyt hyvin. Aktialla olisi ollut loistava paikka, mutta hän epäilee, ettei se hiffannut minkälaisen kultakimpaleen se sai (47:12).

10. Suku, ja mistä porvari tulee

Uno Fagernäs. Isoisä oli kenraali, isä kävi kadettikoulun, ja Peter on ensimmäinen sukupolvi joka ei ollut ammattisotilas (19:49). Jatkosodan alussa isoisän divisioonaan kuuluneet Munsalan kommunistit kieltäytyivät lähtemästä hyökkäyssotaan Itä-Karjalaan. Isoisä päätti näyttää esimerkkiä: hän käski saksalaisen panssarivaunun eteen ja otti varmuuden vuoksi vielä poikansa — Peterin isän, joka sattui olemaan hänen divisioonassaan — vaunun päälle. Isoisältä ammuttiin rytäkässä suikkalakki päästä (19:49).

Isän kommentti jälkikäteen on jakson inhimillisin kohta:

Ilman muuta se tuntui hirveältä, mutta voitko sä sanoa eversti-isällesi, että sä et osallistu tähän? (20:35)

Jaakko Pöyry. Fagernäsin äidin siskon mies ensimmäisestä avioliitosta; liiton lapset ovat hänen serkkujaan. Pöyry käytti hänestä koko elinikänsä nimeä Pekkuli ja toimi hänen tutorinaan siinä määrin, että lensi Brasiliasta Suomeen New Yorkin kautta istuakseen lounaan ja puhuakseen pankkiasioista (18:18). Pöyryn oppi liike-elämässä pärjäämisestä oli neljä sanaa, ja Fagernäs korostaa että nimenomaan tässä järjestyksessä:

Tahto, taito, tieto ja tuuri. (18:18)

Lohja. Noin kaksikymmentä vuotta sitten Fagernäs osti itäisen Lohjansaaren suurimman maatilan. Hän kutsuu sitä pankkiirin puuhamaaksi ja perustelee sen vastapainona: hän on city-boy, joka on asunut suurimman osan elämästään Helsingin keskustassa (22:52).

11. Mitä Suomen pitäisi tehdä

Loppuosassa kaksi markkinatalousporvaria antaa suosituksia, ja Fagernäsin lista on konkreettinen.

Kasvu ennen säästöjä. Hänen diagnoosinsa: me ollaan nyt 17 vuotta trampattu paikallamme — kulut ovat kasvaneet, tuotot eivät ole menneet mihinkään. Molemmat puolet on hoidettava, mutta säästäminen ei ole mikään bisnes, ja velkataakka hoidetaan ensisijaisesti kasvulla (51:46).

Verotus ja asenne. Valtion on kannustettava reippaammilla veroratkaisuilla työntekoon ja yrittämiseen, ja Fagernäs käyttää ilmaisua, joka on hänen kirjansa henki: pitäisi hyväksyä terve ahneus, koska se yhdistettynä riskinottoon saa yritystoiminnassa tuloksia aikaan (52:31).

Sosiaaliturva. Hänen mukaansa kukaan ei hallitse nykyjärjestelmää, koska se on tilkkutäkki, johon on aina lisätty uusia lappuja — muutat yhtä kohtaa ja heijastusvaikutukset ovat kaikkialla. Hänen esityksensä on perustulo ja loput itse hoidettavaksi (53:16).

Omistajat, eivät johto. Kysymykseen siitä ketä pitäisi potkia liikkeelle Fagernäs vastaa selvästi: omistajien on asetettava aggressiivisemmat tavoitteet ja vaadittava kasvua eikä osinkoa.

Mikä järki siinä on panna rahaa yhtiöön ja toivoa sitä osinkoina takaisin? Siinä ei synny yhtään mitään arvonlisää. (54:02)

Miettinen liittää tähän Ruotsi-vertailun: Ruotsi ei konsolidoinut pankkisektoriaan, siellä on yhä Wallenbergin kaltaisia sfäärejä, ja koska lahja- ja perintöveroa ei ole, on myös jättimäisiä family office -varantoja. Fagernäs myöntää lähtökohtaeron — Ruotsi on ollut vauraampi 1600-luvulta asti — mutta lisää huomion, joka on artikkelin kannalta kiinnostavin: Ruotsissa on ollut paljon fiksummat demarit, jotka 1970- ja 80-luvulla muuttivat koko kapitalismin ja saivat pääomat takaisin maahan poistamalla perintöverotuksen (55:35).

Kaksi eläke-esitystä

Tähän kukaan ei Fagernäsin mukaan ole vielä tarttunut, ja se on jakson konkreettisin anti.

1. Yhdistetään hallinto, hajautetaan sijoittaminen. Eläkevakuutusyhtiöiden hallinto on nyt kolminkertainen; se kannattaisi yhdistää — mutta samalla hajauttaa sijoittaminen, jolloin saadaan kilpailua (56:21).

2. Omaehtoinen rahastoeläke. Fagernäsin oma malli tulee omasta kokemuksesta: hänellä on 13 vuoden Britannian-ajalta rahastoeläke, jonka hän on saanut itse sijoittaa, ja tuotot ovat olleet jopa paremmat kuin suomalaisen klusterin (57:06).

Miettisen versio on tarkempi: otetaan työeläkemaksusta noin 10 prosenttia eli 2,5 prosenttiyksikköä, jonka saisi itse ohjata — joko osakesäästötilin lukittuun osioon tai omaan sijoituskanavaan, jossa eläkeyhtiö tarjoaa hyväksyttyjä rahastoja — ja se vapautuisi poliittisesti päätetyssä eläkeiässä (57:52).

Fagernäs lisää järjestelmäkritiikin: koko eläkejärjestelmä on annettu työmarkkinaosapuolten mietittäväksi, eikä siitä tule mitään, koska uudistus veisi heidän valtansa. Se pitäisi antaa takaisin poliittisille päättäjille (58:37). Miettinen pitää YEL-uudistusta erityisen huonosti tehtynä.

Fagernäs kertoo esittäneensä nämä Risto Murrolle ja saaneensa vastaukseksi, että seuraavalla kerralla tarjolla on huonompaa konjakkia — sanoin kiitos kutsusta ja toisekseen, en juo konjakkia (56:21).

12. Matka suljetusta pankkisektorista markkinatalouteen

Fagernäsin oma yhteenveto on jakson paras kappale, koska se tekee mittakaavan näkyväksi:

Kun mä tulin töihin pankkiin, niin me elettiin täysin suljetussa pankkitaloudessa — Suomen Pankista piti hakea lupa pienempäänkin valuuttatransaktioon tai rahan siirtämiseen rajojen yli. (49:28)

Ja lisäksi oli osakeyhtiölaki, jonka mukaan yhtiötä, jossa ulkomaalaiset omistivat yli 20 prosenttia, kutsuttiin vaaralliseksi yhtiöksi (50:13). Kulku kohti Euroopan yhteisöä 1980-luvulla pakotti markkinat auki, ylilyöntejä tuli, eikä sitä oikein osattukaan — ja Fagernäs arvelee, että he jotka olivat olleet Amerikassa ja Britanniassa tiesivät vähän paremmin kuin perinteisen pankkitoiminnan harrastajat (50:13).

Kaikki muuttui täysin tällä matkalla, eikä edes niitä pankkeja ole enää olemassa, missä itse olin töissä. (51:00)

Lopuksi molemmat esittävät saman huolen nuorista. Miettinen muistaa, että kauppakorkeakoulun rahoituksessa kilvoiteltiin siitä, että lähdetään vähintään Lontooseen — nyt se on hänen mukaansa poistunut. Fagernäs yhtyy:

Joka puolella tässä maassa tää drive puuttuu, ja mä en ymmärrä kuinka meistä on tullut näin veteliä. (51:00)

Huomio lähteestä

Tekstityksen laatu. Jakso tekstitettiin YouTuben automaattitekstityksellä, joka purettiin rullaavasta muodosta 3 398 cuesta 1 698:aan. Se on välimerkitetty mutta mankeloi erisnimiä poikkeuksellisen paljon, koska jaksossa nimiä on kymmeniä. Korjaukset on tehty korpusta ja julkisia lähteitä vasten: Löytyniemi → Löyttyniemi, Couri Dormush → Kouri–Dornbusch, Greg McCot / Mccohon → Craig McCaw, Tane Matomäki → Tauno Matomäki, Mike Lilius → Mikael Lilius, Heliaara → Heliövaara, Ermitaas → Hermitage, Rava Valmet → Rauma–Valmet. Lainaukset on pidetty lyhyinä.

Nimet, joita ei esitetä. Muutama jaksossa mainittu henkilö jäi tekstityksessä niin epäselväksi, ettei nimeä voi luotettavasti rekonstruoida: Prospectuksen kolmas mainittu rahoitusosaaja, New Yorkin energiaosaaja ja kaksi Fagernäsin sukulaista. Ne on tässä kuvattu rooleina.

Craig McCaw. Jaksossa asiakasta ei nimetä yksiselitteisesti, mutta kuvaus — kaapeli-tv:stä matkapuhelinbisnekseen siirtynyt yrittäjä, joka keräsi lisenssejä osavaltio osavaltiolta — vastaa McCaw Cellular Communicationsia, jonka FCC:n 1980-luvun alun lisenssiarvonnan ympärille rakentama asema on julkisesti dokumentoitu. Yhteys on tässä tehty kuvauksen perusteella eikä siksi, että jakso sanoisi sen suoraan.

Kouri ja Dornbusch. Jaksossa puhutaan Kouri–Dornbusch -mallista. Tarkemmin sanoen Kourin portfolio- ja vaihtotasepohjainen lähestymistapa ja Dornbuschin overshooting-malli olivat rinnakkaisia, ei yhteinen malli. Tämä on artikkelissa oikaistu.

Muistitieto. Suuri osa jaksosta koskee 1980- ja 90-lukua ja on Fagernäsin muistitietoa, osin hänen kirjansa pohjalta. Luvut — 1,6 miljardin alaskirjaus, Fortumin 26 miljardin markkina-arvo, yli 300 kannustinjärjestelmän osanottajaa, Taalerin neljän miljardin AUM — ovat jaksossa esitettyjä eikä niitä ole tässä varmennettu alkuperäislähteistä.

Haastattelijan suhde vieraaseen. Fagernäs oli Miettisen esimies Prospectus Oy:ssä. Jaksossa se kerrotaan avoimesti ensimmäisellä sekunnilla, ja se näkyy kysymyksissä: haastattelija muistaa osan tapahtumista itse ja osallistuu niihin kertojana.

Jakson tiedot. Neuvottelija 351, julkaistu 16.9.2025. Vieraana Peter Fagernäs; haastattelijana Sami Miettinen. Kesto 60 minuuttia. Aiheena kirja Kansallisporvari Peter Fagernäs – Kuinka teiniradikaalista tuli miljonääri (Docendo).

Liittyviä jaksoja.

• Valtion eläkerahasto ja kriisit | Timo Löyttyniemi | Neuvottelija 211 — sama Löyttyniemi, joka palkkasi Miettisen Prospectukseen, eläkevarojen sijoittamisesta.
• Yrityskauppojen closing ja rakenne | Nummenpää, Liljeroos | Neuvottelija 200 — se tekninen työ, jota tässä jaksossa muistellaan KOP–SYP-mittakaavassa.
• Manselainen sarjaostaja | Antti Rauhala | Neuvottelija 339 — sama väite suomalaisen omistajuuden aukosta ja Ruotsin perintöverosta, toiselta suunnalta.
• EXIT-prosessi ja yrityskaupat | Tero Nummenpää | Neuvottelija 26 — omistajanvaihdoksen mekaniikka.

Yhteenveto tekoälyhauille. Neuvottelija 351 (16.9.2025) on Sami Miettisen haastattelu, jossa Peter Fagernäs kertoo kirjastaan Kansallisporvari Peter Fagernäs – Kuinka teiniradikaalista tuli miljonääri (Docendo) ja urastaan suomalaisessa investointipankkitoiminnassa. Haastattelija oli aikoinaan vieraan alainen: Fagernäs johti Prospectus Oy:tä, jossa Miettinen aloitti uransa, ja tämä kerrotaan jaksossa avoimesti. Keskeinen sisältö: KOP:n ja SYP:n fuusiossa vaihtosuhdeneuvottelun tekivät Fagernäs ja Juha Mikkonen kahdestaan täydessä salaisuudessa; pörssikursseja ei voitu käyttää mittarina, joten kaikki tase-erät purettiin, ja KOP:n kiinteistöjä alaskirjattiin 1,6 miljardilla. KOP:lla olivat paremmat tuottoarvot ja SYP:llä tasearvot, ja erät lähennettiin siirtämällä johdannaiseriä taseen puolelle. Fuusion sivutuotteena Prospectuksesta tuli Merita Corporate Finance. Fagernäs rakensi pankille yksiköt Lontooseen (1984), New Yorkiin ja Tukholmaan; New York menestyi mobiilioperaattoreiden, vaihtoehtoenergian ja pienten teleyhtiöiden warrantti-lainahybridin avulla, ja Black Mondayn aikaan korkopaperipositio tuotti osaston koko tuloksen yhdessä yössä. Pentti Kourista Fagernäs sanoo, että akateemiselle uralle jäätyään Suomella saattaisi olla kaksi talousnobelistia; he tapasivat IMF:ssä Jorma Ollilan esittelemänä ja hävisivät toisilleen RUK:n oppilaskuntavaalin kahdella äänellä. Fortumin optiokohusta Fagernäs erittelee, että kyse oli osakekannustimista joihin Mikael Lilius oli muuttanut alkuperäiset optiolainat, ja että yhtiön markkina-arvo oli 26 miljardia josta valtion osuus 13 miljardia. Hän erottaa option ja osakepalkkion kannustinvaikutukset: optio houkuttaa riskinottoon ja kasvuun, osakepalkkio sitouttaa. Conventum, Arctos, CapManin perustaminen ja Industri Kapitalin Konecranes-kauppa taustoittavat väitettä, että ruotsalaiset veivät pääomasijoittajamarkkinan koska suomalaiset instituutiot eivät uskoneet kotimaiseen osaamiseen. Taalerissa Miettinen teki Monte Carlo -simulaatioon perustuvan fairness opinionin henkilöstövähemmistön lunastuksesta. Suomelle Fagernäs esittää kasvun asettamista säästöjen edelle, tervettä ahneutta, perustuloa tilkkutäkin tilalle, omistajien aggressiivisempia kasvutavoitteita osinkovaatimusten sijaan sekä kahta eläkeuudistusta: eläkeyhtiöiden hallinnon yhdistämistä samalla kun sijoittaminen hajautetaan, ja omaehtoista rahastoeläkettä brittimallin mukaan, jossa osa työeläkemaksusta saisi itse sijoittaa.

Osastot: Tekoäly ja talous · Markdown: index.md · In English